perjantai 30. joulukuuta 2011

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain erilaista! (Ja Kitty, tää on vähän sun[kin] syytäs!)

Vietimme joulua Lontoossa, kiitos iki-ihanan tulevan anoppini (ja ei, ihanuus ei johdu ainoastaan tuosta Lontoonreissusta! Tai oikeastaan lainkaan siitä, tuleva anoppini on Maailman Paras Tuleva Anoppi, Lontoolla tai ilman! :D ) (Tämä kommentti ei ollut maksettu / kiristetty / uhkailtu / tai muutenkaan pakotettu!) ja missionani oli löytää reissusta hääkengät. Noh, mission NOT accomplished, joten eipä auta kuin karata uudestaan Lontooseen. Mahdollisimman pian. :D

Odotellessa hieman fiilistelyä kengistä, joihin rakastuin matkalla, mutta joita ei sitten ollut sievinä neljäykkösinä lainkaan. :(



Saffron Bow Sandal
 Jos uskaltautuisin tummiin sandaaleihin, nämä olisivat vahvoilla!



Alba 3 button












Jos taas olisin järkevä ja hankkisin järkevät kengät, saattaisin valita nämä. Mutta koska nämäkin kaunottaret (kuten niin kovin monet muut!) ovat hieman off-white, en mitenkään voi olla järkevä. :D (Pettämätöntä logiikkaa!)

Frenchie Butterfly


Kittyn enkelikenkien innoittamana rakastuin näihin perhoskenkiin! :D Näissäkin ongelmana se väärä valkoisen sävy, mutta näitäpä saisi myös pinkkeinä!





Cortsean Jasmine






 
Jos puvussani olisi edes häivähdys kultaa tai kulta ylipäätään toimisi pukuni kanssa, olisin ostanut nämä! :D Huikean söpöt ja todellakin erilaiset! Korkoakin sopivasti tällaiselle lenkkarienkelille. :P





Cortesan Floral



   Nämä Marie Antoinette -henkiset upeudet veivät sydämeni!
   Vaan voikohan tuollaisia
   luonnonvalkoisia-vaikkakin-hopeakirjailtuja yhdistää
   vitivalkoiseen pukuun?
   Mitä sanoo tyyliasiantuntijani Kaaso J?







Red or Dead


Nämä Dorothy-henkiset Sparkly Beautyt olisin ostanut saman tien vilkkumaan vienosti helman heilahtaessa! Vaan alas! Taas kävin kuin Tuhkimon siskoille, eikä sitä neljäykköstä ollut tarjolla. Samoja blingipopoja oli saatavilla myös ihastuttavina Dorothynpunaisina (häämatkalle Kansasiin? :D ) ja mustankiiltävinä, joten pääsin testaamaan oikeaa kokoa! Eivät valitettavasti olleet ihan Ne Maailman Mukavimmat Kengät (kelpaako Lenkkarienkelille mikään pehmustamaton?), mutta eivät nyt vallan mahdottomatkaan. Ja postihan kulkee... :D


Tässä siis vasta Schuh -haaveilut, lisää kenkää luvassa myöhemmin. Hmm... kuvittelin aina sisäisen pikkuimeldani olevan mitätön ja hiljainen, mutta tässä jo toinen kenkäpostaus ja lupailen lisää? Taidan olla sittenkin äitini tytär! :D


Edit: Krista! Mä löysin meille helmikengät! :D

Light in the Box

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Morsiohaaste! (Kulta mä rakastan sua eniten! :D )

Minä ja mun suuri suuni. Tai vikkelät sormeni. picatan ja Varpusen yllyttämänä intouduin luomaan morsiohaasteen. Eli tässä tulee, ja kaikki kanssamorsiot on sitten mukana, eikös??? :D

Joka tyttö joutunee tunnustamaan (tai ikuisesti salaamaan?) sen, että silloin teiniaikoina kuunteli niitä Take Thatin ikivihreitä ja haaveili omasta Prinssi Uljaasta valkeine ratsuineen. Kaikkia niitä teininä ah-niin-tärkeinä-pidettyjä yksityiskohtia tuskin kukaan enää muistaa, mutta onhan sitä joitain mielikuvia jäänyt niille kaikkein pölyisimmille muistin takahyllyille. Ja nyt jos koskaan ei ole on aika paljastaa miten väärässä se teiniminä olikaan! :D

Eli here goes. 90-luvulla kuvittelin, että tuleva aviomieheni on:

Pitkä, tumma ja komea. Runoilijasielu, muusikko. Kitaristi, jolla on upeankäheä bassoääni. Mies, joka rakastaa kirjoja laidasta laitaan. Nauttii elokuvista, niistä vähemmän kaupallisistakin. Ei missään nimessä suomalainen. Minua vanhempi. Käyttää kaulahuiveja (Jep. Tää oli mulle TOSI tärkee juttu. Ymmärrättehän!). Rakastaa matkustelua. Seurallinen, sosiaalinen, kohtelias. Hauska, saa minut nauramaan ja ymmärtää minun huumoriani. Mies, jonka kanssa voi tehdä lumienkeleitä ja piparkakkutaloja. Joka saa minut tuntemaan oloni pieneksi, siroksi ja kauniiksi. Joka osaa rauhoittaa minut, mutta ei myöskään pelkää sanoa vastaan. Tulisielu, kuten minäkin. Mies, joka rakastaa yllätyksiä ja erityisesti niiden järjestämistä. Parantumaton romantikko, mutta vain minulle.

Ja miten kävi? :D

Sulhoni on pitkä ja komea. Vaalempaa saa hakea. :D  Runoilut ja musisoinnit hän jättää muille. Hänkin nauttii elokuvista juu, mutta makumme ei aina ihan kohtaa. Voin keskustella kirjoista, kunhan rakastan omaa ääntäni. :P Suomalaissulhoni on minua nuorempi. Kaulahuivit eivät enää näyttele juuri minkäänlaista roolia haaveissani. :D Voisimme matkustella elääksemme, niin rakasta on reissaaminen molemmille. Sulhoni on seurallinen, sosiaalinen ja aivan uskomattoman kohtelias (tästä ISO kiitos tuleville appivanhemmilleni, kaikki kolme veljestä ovat aivan maailman huippuja kohteliaisuudessa!). Osaamme kumpikin (useimmiten :P ) nauraa niin itsellemme kuin toisillemmekin, yhdessä. Lumienkeleitä, piparkakkutaloja, sushirullia ja joulukoristeita, kaikkea tätä on säädetty yhdessä. Ja hän saa minut tuntemaan oloni kauniiksi, vaikkakin auttamattoman lyhyeksi yli 20 sentin pituuseromme vuoksi, mutta sitähän halusinkin! :D

Kahden tulisielun yhteiselo on toisinaan haastavaa. Mutta, kuten tuossa ylläkin lukee, When love is not madness, it is not love. Ja tällaista tunteiden paloa en tiennyt olevan olemassakaan, mitä nyt korkeintaan valkokankaalla. Juliet, eat your heart out! :P Ja ylläreitä rakastavasta romantikosta puheen ollen; muistinhan kertoa siitä, kuinka noin vuosi sitten sulhoni kaappasi minut kesken työpäivän Pariisiin? Pitkä viikonloppumme koostui kaiken muun upean lisäksi rättisitikkakiertoajelusta, illasta Moulin Rougessa ja kosinnasta Eiffeltornin naapurissa. <3


Teiniminä oli siis väärässä monessa suhteessa. Ei tullut tummaa ulkomaalaista muusikkorunoilijaa ja yhteiset kulttuurikierrokset rajoittuvat leffoihin ja standuppiin. Mutta tuli pitkä, komea, hauska, kohtelias ja rakastettava tulisieluromantikko. Jotain siis tiesin jo teininä. Vaan tätä onnea en osannut kuvitellakaan!




Quotes Arcade






Tosin. Pikkuripaus sitä teiniminää elää vielä. Katsokaa ja kuolatkaa. :P






p.s.
Juu, tiedän, ei minustakaan ole iloa minkäänlaisissa urheilukeskusteluissa, olen huonoa lätkämatsiseuraa, enkä suostu juomaan olutta. Ja Jim Carrey osaa varmasti asiansa, mutta ei vaan kolahda minuun. :P

perjantai 16. joulukuuta 2011

Ranteet on uudet lanteet!

Huolimatta siitä, että kaaso J on vaatesuunnittelija ja todellinen muodin ammattilainen, kaaso P on kuitenkin aina ollut minulle se muotiguru ja stailaajasisko, jonka kanssa yhdessä imemme vaikutteita trendeistä. (P, enkös saanutkin meidät kuulostamaan suorastaan fiksuilta ja tyylikkäiltä! :D ) Syynä ei missään nimessä ole mikään kaaso J:hin liittyvä, vaan puhtaasti se, että P:n kanssa elimme lähes 15 vuotta jonkinsortin symbioosissa, eikä meidän edelleenkään tarvitse kuin hieman kulmaa kohottaa, niin toinen jo tajuaa, mitä toisella on mielessä. Ja viestii sen jollain silmänräpäytyksen kaltaisella infoähkyllä. :D

P:n kanssa elimme joskus 90-luvun lopussa (? correct me if I'm wrong!) Suurta Lantiokautta ja kasailimme lanteillemme ties minkäsorttisia hilavitkuttimia. Lanteiden jälkeen sloganiksi nousi "ranteet on uudet lanteet" ja totesimme, ettei ihmisellä voi koskaan olla liikaa rannekoruja! (Intialainen taustani on saattanut vaikuttaa tämän ajatuksen syntymiseen... isi? :D )

Morsionakaan tuskin voin välttyä ranteiden (yli?)kuormittamiselta. Nyt on kuitenkin kerrottava hieman hääkorutaustaa...

Joskus 25-vuotiaana totesin vanhemmilleni, etten sitten mene koskaan naimisiin, ellei minulla ole aitoja helmiä kaulassa. Valmistuessani 28-vuotiaana, sain vanhemmiltani lahjaksi helmet? Vinkki? Todellakin! :P Noh, muutama vuosi tässä ehti vielä vierähtää. Ja nyt? Tilaamani Maggie ei ihan välttämättä ole se kaikkein paras valinta helmien kanssa. Ja jos joudun valitsemaan mennäkö alttarille pelkässä Maggiessä, vai pelkissä helmissä, niin... Noh, toki, kaikki julkisuus ON positiivista, mutta kun kirkko on kuitenkin kirkko.

Joten unohdetaan helmet hetkeksi ja keskitytään ranteisiin! :D

Shaadi
 
Recycled Bride
Kalevala Koru








 En oikeastaan pidä Kalevala Koruista, mutta tämä jotenkin toimii... :)

Ja jollakin kanssamorsiolla bongasin IHANAn <3 helmirannekorun, en vaan nyt millään muista kenen blogista se löytyi! :/ Jatkan etsintöjä! Kunnia sille, kenelle se kuuluu! :D
 

tiistai 13. joulukuuta 2011

MOB - eli älä lue huonoa hömppää


Wedding by Color
Olen äidin tyttö. No okei, isänkin. Mutta ehdottomasti äidin. Kin. En nyt ehkä menisi niin pitkälle, että kutsuisin äitiäni parhaaksi kaverikseni, mutta äiti on minulle ehdottomasti paljon enemmän kuin joku, joka piti minusta huolta kun en siihen vielä itse kyennyt. Hengailen edelleen mielelläni äipän seurassa, koska äipy on kiva. :D Ja olen todellinen Onnen Tyttö, sillä tuleva anoppini on vähintään yhtä hyvää seuraa, kun oma äiti! :D Ja kun vielä äitimme tuntuvat viihtyvän aivan mahdottoman hyvin vielä ihan kahdestaankin, niin voisivatko asiat paremmin olla?
The Cornish Pixie Company

Luin tuossa taannoin erästä hömppäromaania, joka tarttui vahingossa vasuriin viime kirjastoreissulla. Kirja oli kamalan naiivi ja tunneskaalaltaan kauniit ja rohkeat -matskua: kaikki oli aina hämmästyttävää, mahtavaa, suurenmoista, traagista, uskomatonta jne. Tuon superlatiiviähkyn seasta löytyi myös aivan uusi termi: MOB eli Mother of the Bride. Lieneekö tuleva anoppi tuolla logiikalla sitten MOG? Joka tapauksessa, vietimme lauantaina perinteistä äiti-tytär-shoppailupäivää ja eksyimme puolivahingossa MOB-mekko-ostoksille!

Light in the Box
Hienoja pukuja oli näin pikkujouluaikaan helppo löytää, mutta mitään mullistavaa ei alkuun tullut vastaan. Tyttären maku lienee äidiltä peritty: kummallakin pitää olla jotain erikoista, huomiota herättävää ja ihmeellistä, mutta ei välttämättä suurieleistä. Olin aiemmin ihastunut tähän Light in the Boxin kaunottareen, eikä mikään tuntunut aivan pärjäävän tälle.

Tänään kuulin huhuja Stilissiman iltapukualesta ja sieltä bongailinkin jo ison kasan upeita potentiaalisia pukuja niin MOBille kuin MOGillekin! Tässä maistiaisia, lisää Stilissiman sivuilla ja vielä enemmän liikkeessä! Kanssamorsioille vinkiksi, että täältä saattaisi löytyä Se Kaasomekko ja alessa on myös kenkiä ja morsiuspukuja, joten kipinkapin Stilissiman sivuille surffaamaan! :D

Kaikki alla olevat kuvat Stilissiman sivuilta.
Tässä pidän erityisesti helmasta ja tuosta vyötäröruusukkeesta, väri on hieman laimea.
Tässä taas kaunis väri ja hauska kietaisumalli. Mitenköhän helma jatkuu?
 

Tässä puvussa tuo hauska, edestä lyhyempi helma tuo keveyttä, samoin kuin tuo hulmuileva kangas. Upea väri!


Tämä viimeinen on ehdoton suosikkini, mutta vaatinee itsetuntoa korostaa lantiota tuolla tavoin! Tässä teille haaste, äidit! :D

Mikä on sinun suosikkisi? Äänestetäänkö äideille mekot? :D

Kurkistimme kirkkoon!

Sain vihdoin viime viikolla peruttua toisen varaamistamme kirkoista. Hieman jopa nauratti, kun soittaessani peruutuksen, langan toisessa päässä oltiin niin mahdottoman kohteliaita ja diskreettejä, että! Jos itse olisin vastaamassa puhelimeen kun aiemmin niin hurmioituneet morsiot soittaisivat peruakseen vihkikirkkovarauksensa, niin valitettavasti olisin tasan niin utelias, että kyselisin mitä on tapahtunut tai vähintäänkin tarjoaisin vaihtoehtoista aikaa selityksen toivossa. :P

Helsingin kirkot
Sunnuntaina suuntasimme anoppikaksikon kanssa tulevaan vihkikirkkoomme joulukonserttia kuuntelemaan. Varasin Vanhankirkon hyvin hatarien muistikuvien tukemana, ja tuhansista meijän pitäis kyllä -hokemista huolimatta emme olleet vielä ehtineet kirkossa käymään. Mutta onhan se UPEA! En todellakaan kadu valintaamme! Kaiken muun kauneuden lisäksi kirkossa on pitkä ja aivan mahdottoman leveä käytävä, morsiolle riittää siis kuljettavaa ja mahtuu hamekin mukaan! :D

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta
Tilaa itseasiassa tarvitaankin, sillä haluaisin yhdistellä sisääntulossa hieman jenkkiperinteitä ja omia ajatuksiani. Haluaisin, että vieraat tulevat kirkkoon normaalisti omia aikojaan ja valitsevat paikkansa perinteitä kunnioittaen. Kun kaikki ovat paikallaan, musiikki alkaa ja ensimmäisenä sisään tulevat äitimme pikkuveljiemme saattamana. Heitä seuraisivat sulho, bestman ja kaasot. Näiden jälkeen tulisivat kukkaistyttö ja poika. Ja viimeisenä minä isäni saattamana. 

Perinteiden mukaan isä saattaisi minut sulhon luokse. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuon luovutuksen symboliikka on minulle liian... Noh, vanhanaikaista? Jos lähdetään jotain symbolisoimaan, niin haluaisin siihen hieman totuuspohjaa muka
an. Haluan siis, että isäni saattaa minut lähelle käytävän päätä, pysähdymme, eroamme ja jatkan hetken matkaa yksin, kunnes sulhoni tulee minua muutaman askeleen vastaan. Saa nähdä, miten tällainen show onnistuu! :D 

Ja nyt joku jos kokee asiakseen muistutella morsion hunnun symbolisoivan neitsyyttä ja pitää minua kaksinaismoralistina tai vähintäänkin tekopyhänä, niin muistuttaisin tätä lukijaa siitä, että olen TYTTÖ ja siksi minulla on TÄYSI oikeus käyttäytyä epäjohdonmukaisesti! :D

Olisi ihanaa koristella kirkkoa hieman omannäköiseksi. Hillityn kauniita kukka-asetelmia penkkien päätyihin, ehkäpä kukkia alttarille. Mutta mitenköhän onnistuu, kun kyseiseen kirkkoon on varmasti tulossa pareja aivan liukuhihnalta tuona elokuun päivänä? Pitänee metsästää jostain sekä meitä edeltävät, että jälkeemme tulevat morsiot ja sopia yhteiskoristelusta! :D

Wedding by Color




torstai 8. joulukuuta 2011

Kaukana kukkapurkista

Nyt on eksyttävä häätouhuista hetkiseksi. Tai oikeastaan, who am I kidding, me mitään TOUHUJA olla saatu aikaseksi. Mutta puheista eksyn! :)

American Renaissance
Äitini suvussa naiset ovat aina olleet todella vahvoja. Minä itte -hengessä mennään ja tehdään ja apuja ei pyydetä! Itsekin oli vuosikausia (varmasti joidenkin mielestä suorastaan rasittavan) itsenäinen ja itsepäinen: minullehan ei tarvitse ovia availla! Sitten muutin hetkeksi Irlantiin asumaan ja tuo aika Irlannissa muutti minut täysin! Opin käyttämään naiseuttani ja naisellisuuttani hävyttömästi hyväkseni: jos en jaksanut kantaa kauppakasseja kotiin, värväsin jonkun miehen muka seurakseni ja nostin ääntäni pari sävelaskelta kauppareissun ajaksi, kikattelin ja leikin hiussuortuvilla ja lähes poikkeuksetta seuralaiseni kantoivat ostokseni kotiini, ja toisinaan myös maksoivat ruokaostokseni, sillä eiväthän naiset käsittele mitään niin tärkeää kuin raha! (Tämä toimi paremmin irkkumiesten kuin suomalaisten kanssa, ovat ilmeisesti suomisepot tottuneet itsenäisiin naisiin...) (Ja äiti, ei saa suuttua. En tehnyt tuota usein. :D Ja vähän ymmärsin hävetäkin ihan joka kerta!)

Suomeen palattuani olen joutunut uudestaan opettelemaan tuon minä itte -asenteen ja hyvin se on palannut. Sen sijaan, että pyytäisin 191-senttistä miestäni auttamaan minua sen ylähyllyn jauhopussin kanssa, kiipeilen pikkumarakattina pitkin keittiön tasoja. :D

Cartoonstock 
Eilen jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni viemään auton renkaidenvaihtoon. Usein olen hermoromahduksen partaalla kodinkoneliikkeissä, kun myyjät puhuvat vain miehelleni. Kerran kieltäydyin ostamasta edullista ja hyvää pesukonetta, kun myyjä vastaili kysymyksiini isälleni ja hehkutti koneen huippuominaisuuksia hänelle, katsomatta kertaakaan edes minuun päin! Mutta eilen olisin todellakin kaivannut sitä, että minuun suhtaudutaan kuin avuttomaan naiseen! Mutta ei! Rengasliikkeen mies kyseli jotain kummallista (todennäköisesti ei suomeksi), enkä ymmärtänyt lainkaan mistä puhutaan. Hymyilin ja nyökkäilin. Ja sitten jouduinkin ajamaan auton jonkin ihmeellisen häkkyrän päälle. Ihan itse. Paniikki valtasi mieleni ja pohdin jo soittavani äidilleni. Tai luovuttavani. Tässä säässä kesärenkailla pärjännee pitkälle!

Tarinan opetus? Miehet, oppikaa lukemaan meitä. Joskus - hyvin harvoin toki, mutta kuitenkin joskus - on täysin oikein kohdella naista kuin neitoa hädässä, joka ei vaan ymmärrä hölkäsen pöläystä mistään puuterirasiaa monimutkaisemmasta! :D

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Morsiolle kenkää!

Tosiaan, olen jo teinityttönä vannonut, että jos minua joskus kositaan,
hankin hääkenkäni viikon sisällä kihlauspäivästä. Ja olen auttamattomasti myöhässä, kihlat kun solmittiin viime vuoden joulukuussa!

Shoeperwoman
Jostain kumman syystä haluan valkoiset kengät! Pukuni on valkoinen (ei siis ivory, diamond white tai mikään muukaan taittoversio valkoisesta, vaan täysin puhtaan valkoinen!) ja haluaisin kenkienkin olevan puhtaan valkoiset. Olen aivan surkea kävelemään koroissa, kengissä arvostan enemmän mukavuutta kuin upeutta, mutta haluan silti kunnolla korkoa! (Ja muuten se epälooginen Anne Hathaway -vihani johtunee siitä, että kyseinen beibe jossain haastattelussa laukoi jotan sen tyylistä, ettei osaa kävellä muissa kuin piikkikorkokengissä ja jalat viihtyvät niissä ja blaablaablaa! Kuinka selkeästi pelkkää valetta!)

Christian Louboutin Clearance Heels
Nämä ihanat kukkakoristeiset platformit olisivat upeat, vaan osaako tällainen korkkarirookie kävellä tuollaisilla piikeillä?

Väriä kenkiin saisi toki vaikkapa panostamalla Louboutineihin! :D Hintaa näille kaunokaisille tulee tuolla sivulla vain alle 150 dollarin verran... mutta jotenkin firmat, jotka eivät panosta omaan domainiin, vaan hoitelevat sähköpostinsa hotmailin kautta saavat tämän neidon epäilykset heräämään! (Taas yksi järjetön(?) pelko? Ainakin tosi hyvin perusteltu. :P )

Pitäisi siis löytää kauniit, sirot, naiselliset, erilaiset, upeat valkoiset korkkarit, jotka tuntuvat jalassa lenkkareilta. Ja mielellään puoli-ilmaiset sellaiset. Helppoa? :D

p.s.

Eikös ollut taas karseata katseltavaa, kun upeat linnan juhlien glamourasut pilattiin lysähtäneellä ryhdillä ja / tai raskaana olevan kanan kävelytyylillä? Ja kukkapurkkisiirtymällä, miten ihmeessä on mahdollista, että kaikkien näiden vuosien jälkeen Julia Roberts yhä löntystelee kuin mikäkin maalaisukko? :D



perjantai 2. joulukuuta 2011

Katalogosofobia - eli miksi en saa mitään aikaiseksi

Rakas paras ystäväni, kaaso P, älä suutu, äläkä turhaudu. Tosin tämä tuskin tulee yllätyksenä...

Tad Dramatic
Naimisiin.info:n keskustelut ja aikaansaavien kanssamorsioiden blogit tulvivat to do -listoja, joista suurin osa vielä täynnä tehokkaasti ylivedettyjä, eli tehtyjä, tehtäviä. On WC-korien sisällöt on hankittu, vieraille tarjottavien hotellihuoneiden allergiaystävällisyys varmistettu, heittokimpun värit mätsätty sen sinkkukaason silmiin. Ja nyt, arvon kanssamorsiot, älkää suotta vetäkö yhden yhtä niistä koristekuulista nenäänne, kirjoitan tätä täynnä kunnioitusta teitä kohtaan! Halveksuntani kohdistuu puhtaasti omaan aikaansaamattomuuteen.

Minä en pidä to do -listoista. Ne uuvuttavat. Ne pakottavat kohtaamaan aikaansaamattomuuteni ja kiireeni aina kohdatessamme. Kauniisti ranskalaisin viivoin muodostettu kilometrilitania Tärkeistä Hoidettavista Asioista ei aiheuta minulle tunnetta siitä, että olen organisoitunut, kartalla, tiedän mitä pitää tehdä ja osaan aikatauluttaa asiat. Päinvastoin. Se aiheuttaa minulle pakokauhua! Noin paljon asioita? Pitääkö TUOKIN hoitaa?

Listakammoni, tai katalogosofobiani takia listoja ei ole tehty. Kaikesta on puhuttu. Enimmäkseen tyyliin "hei, pitää sitten muistaa laittaa se menuehdotus eteenpäin, kun saadaan pohdittua se lopullinen.". Tällaisella tyylillä ei kovin kummoisia häitä saada kasaan.

Kaaso P voisi järjestää minulle jonkin Opi Rakastamaan Listoja Tunnissa -pikakurssin. :D Koska pakkohan niitä listoja on ryhtyä tekemään. En nimittäin myöskään voi ylpeillä sillä, että tekisin asioita ihan ilman listojakin!

Kaikki kanssamorsiot, jos ette pahastu, niin pihistän mielelläni teiltä listoja käyttööni? Listojen tekokin ahdistaa.

Tällä hetkellä to do -listani näyttää tältä:

- Tee to do -lista

Tuleekohan näistä häistä sittenkään mitään? :D

torstai 1. joulukuuta 2011

Does my hair look big in this?

Chic Wedding Planning
 Luin alkuvuodesta morsiosta, joka hankki 18 mekkoa häihinsä. Tosin lopulta hän päätyi käyttämään niistä ainoastaan yhdeksää. Myöhemmin hän kertoi suunnittelevansa valojen uusimista vuoden kuluttua, ja tuohon tilaisuuteen hän kaavaili tarvitsevansa 10 pukua.

Tuohon beibeen verrattuna oma mekkoratkaisuni on siis todella maltillinen! Yhdellä mennään. Muttamutta... Entäs ne pääasiat?

Olin melko pitkään sitä mieltä, että huntua en tarvitse. Kaikki ne neitseellisyysviittaukset ja muut tuntuivat jotenkin ontuvilta. Mutta, mutta... Tässä taannoin näin morsion, joka oli kaikin puolin kaunis kuin noh, morsio, mutta hunnuton. Ja totesin, että kyllä se huntu vaan on aikamoinen juttu. Ja vaikka Erin kuinka muuta väittään, niin tuskinpa huntuun pukeutuisin muuten vaan.

Joten. Haluan hunnun. Minkälaisen ja minkä pituisen, nuo yksityiskohdat mietitään sitten Maggien kanssa. Mutta haluan myös fascinatorin! Tai tukkakukan. Tai Ashtonin, kuten kaverini noita suuria väkerryksiä kutsuu (Muisteli Ascotin laukkakisat vähän väärin ja nyt puhumme Ashtoneista, joskus Kutchereista. :D ).

Find fascinator
Suomessa Ashtonit ovat usein kovin pieniä. Haluan jotain SUURTA ja ihmeellistä. Mutta onneksi nettitilailu on lähes liiankin helppoa! Tässä vähän inspiraatiokuvia. Haluaisin Ashtonini pienellä verkolla, mutta pelkään, että verkko häiritsee otsatukan tapaan... Jaksaako sitä koko iltaa katsella maailmaa seitin läpi? Toisaalta voihan sen asetella niinkin, ettei verkko peitä silmiä. Pitänee kysellä käyttökokemuksia Naikkareilta.











Jos joku sattuu bongaamaan hienon höyheneisen ja verkollisen Ashtonin, olisin kiitollinen tiedosta! Maggieni vie ajatukset Natalie Portmanin valkoiseen joutseneen...

Making momma so proud
edit: Niin. Sehän on birdcage!!! :D